Kemin kaupunkiliikenteen liikennöitsijä vaihtuu 1.7. alkaen. Heiskasen Liikenne Oy:n nykyinen sopimus päättyy ja uutena liikennöitsijänä aloittaa Kemin Taksipalvelu Oy. Aikaisemmin yritys on ajanut seudullisia joukkoliikenteen vuoroja Meri-Lapissa mm. Kemin ja Tervolan välillä.
Uudet kesäaikataulut ovat voimassa 1.7.-11.8.2020 ja kesällä liikennöidään kahdella linjalla. Kaupunkiliikenteen reitteihin ja aikatauluihin on tehty joitakin muutoksia aikaisempaan verrattuna. Aikataulut ja reitit löytyvät mm. Meri-Lapin joukkoliikenteen nettisivuilta ja Matkahuollon aikatauluhausta. Paperisia aikatauluja niitä tarvitseville on jaossa linja-autoissa ja Kemin kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä. Matkustajien käyttöön tulee myös reaaliaikainen karttapalvelu, josta voi tarkistaa auton sijainnin kyseisellä hetkellä. Myös kaupunkiliikenteen autojen tunnistettavuus helpottuu, kun kesän ja syksyn aikana kaikki autot saavat raikkaan sinivihreävalkoisen ulkoasun.
Linja 2A ajaa kesällä arkisin klo 06-17 tunnin vuorovälillä reitillä Rytikari-keskusta-Kivikangas. Aikaisempaan verrattuna liikennöintiä on laajennettu keskustan pohjoispuolelle, mikä mahdollistaa esimerkiksi suorat yhteydet Hepolan ja Kivikankaan välillä tai kauppareissut Karihaarasta keskustaan. Liikennöintiaikaa on supistettu tunnilla ja viimeinen lähtö Kiveliönkadulta keskustaan ja edelleen Rytikariin lähtee klo 16 jälkeen. Jotta auto ehtii ajaa Kivikankaalle, on reittiä nopeutettu Rytikarin päässä siten, että auto ajaa aina samaa reittiä keskusta-Hepola-tehtaan portti-Rytikarin lenkki-Hepola-keskusta. Rytikarin lenkkiä ei siis ajeta enää mennen tullen.
Viikonloppuliikenne aloittaa liikennöinnin jälleen 1.7. alkaen koronatauon jälkeen. Viikonloppuisin liikennöi linja 2 vanhalla tutulla reitillä klo 10-17 tunnin vuorovälillä.
1.7. alkaen kaupunkiliikenteen kertalipputaksa muuttuu tasataksaksi, joka on sama koko kaupungin alueella. Myös kertalipun ikärajat muuttuvat ja alennetulla taksalla voi jatkossa matkustaa 18-vuotiaaksi asti. Aikuisten kertalippu maksaa 3,50 euroa, 4-18 vuotiaiden kertalippu 1,80 euroa ja alle 4-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi. Uutena kertalippuun tulee tunnin vaihto-oikeus. 1.7. alkaen kertalippu on voimassa 60 minuuttia leimauksesta ja voimassaoloaikana voit vaihtaa bussia ilman lisämaksua näyttämällä lippua kuljettajalle.
Matkahuollon kortit käyvät maksuvälineenä entiseen tapaan ja matkakortteja voi ostaa sekä Matkahuollon lipunmyyntipisteistä että Matkahuollon verkkokaupasta. Korttien lataukset onnistuvat entiseen tapaan myös linja-autoissa. Matkahuollon nettisivuilta voi piakkoin ostaa myös kaupunkiliikenteen kertalipun netti- tai mobiililippuna.
Liikennöitsijän asiakaspalvelu palvelee kaikissa kaupunkiliikenteeseen liittyvissä asioissa arkisin klo 8-15 puh. 050 529 1376.